sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Tuunausta ja vauvalahjaa

Miehen siskolla oli vauvalleen ihanat vanhat velourpotkuhousut, jossa oli edessä vähän rispaantunut kuva. Lupasin hänelle applikoida siihen jonkin uuden kuvan ja tällainen siitä sitten tuli. :)



Vähän tuossa näkyy vielä edellisen kuvan ääriviivat... Applikoinnit velouria.

Ja sitten vielä vähän vauvalahjaa. :) Pikaisesti laskien nyt on kuudelle vauvalle tänä vuonna tehty vauvalahja ja vielä ainakin yksi olisi tulossa.

Housut punaista velouria Sampsukasta ja applikaatio vaaleanpunaista velouria tilkuista. Resori paikallisesta kangaskaupasta.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Puolikuu-housut

Ihan liian pitkä ompelutauko pääsi taas syntymään, melkein kahteen viikkoon en kerennyt ompelukoneeseen koskea. Meinasi jo vieroitusoireita tulla... ;)

Neealle tein Kestovaippakaupan keltaisesta velourista housut puolikuu-taskuilla. Taskut kantattu valkoisella kanttinauhalla. Ja muistinpa laittaa Hanhelista tilattua nauhaakin pätkän tuohon sivuun.

Housut käy hyvin vaikka tämän Metsolan paidan kanssa. Olin kauan suunnitellut tilaavani tuota vihreää kangasta, mutta on sen verran arvokasta, että suunnitelman asteelle oli jäänyt. Kun Jyväskylässä Muksumessuilla oli Metsolan osastolla tuo paita alessa, niin päädyin ostamaan sen. Meidän 3-vuotiaan lempiväri on vihreä, joten kovasti tykkäsi tuosta.

torstai 9. syyskuuta 2010

Pilvihousuja

Kumpikin tyttö sai ihan perushousut pinkistä pilvivelourista. Vähän on reilut lahkeet vielä, mutta kuminauhojen ansiosta voi jo hyvin pitää.


Milloin mielestänne voi sanoa kaavan olevan oma? Pitääkö olla alusta asti itse piirretty? Vai riittääkö, että pikkuisen muokkaa kaavaa? Vai, että kaavaa on muokattu reilummin, niin ettei muistuta enää alkuperäistä?

Omani alkaa olla tuo viimeinen vaihtoehto ja mietin joko tuota voisi sanoa omaksi kaavaksi. Kaavaa on muokattu jostain Ottobren kaavasta, niin että on jo kaukana alkuperäisestä. Pikkuhiljaa olen muokannut housut kerrallaan kaavaa. Edellisen postauksen prinsessahousut oli jo aika hyvä, ihan vähän vielä muokkasin tähän ja nyt alkaa olla sitä mitä halusinkin. Ja alkuperäisessä kaavassa ei muistaakseni ollut edes kokoa 86 cm, niin kuin minulla nämä pienemmät. =)

Uusia lukijoitakin on tullut mukavasti. Tervetuloa!

torstai 2. syyskuuta 2010

Prinsessahousut

Aavalle tein Lasten metsolan pinkistä joustofroteesta housut tytön/prinsessan kuvalla. Applikaatio taas tilkuista; joustofroteeta, velouria ja trikoota.

Värit kuvissa vähän mitä sattuu, kun on myöhään illalla otettu. Todellinen väri jotain näiden kahden kuvan väliltä, lähempänä ylemmän kuvan väriä.